lauantai 16. huhtikuuta 2016

Tulehduskipulääkettä ja jumppaa

Eläinlääkäri siirtyikin täksi aamuksi ja kävin eilen vielä normaalisti ratsastamassa. Mentiin paljon käynnissä käynti-seis-käynti-siirtymisiä, sillä Angie on välillä tosi hidas suustaan (tai ratsastaja kädestään) ja pysähdystä saa alkaa valmistelemaan ainakin 5 metriä ennen. Siirtymiset alkoivat pikkuhiljaa sujua, kunhan ratsastaja muisti pitää nyrkit kiinni, mutta ovat vielä kaukana kauniista ja eleettömästä. Ravissa tehtiin myös siirtymisiä käyntiin ja takaisin raviin, niillä saa kivasti Angien takaosaa alle ja ne yleensä sujuvat jopa hyvin. Laukkaa otin muutaman pätkän vain todetakseni, että laukka tuntuu oikeaan kierrokseen edelleen vähän oudolta. Lopuksi käytiin kävelemässä laidunlenkki ja ihailemassa omenapuiden (?) loistoa ja laitumilla laukkailevia peuroja.


Tänään vaille 10 kurvasin sitten tallinpihaan ja lähdin hakemaan Angieta tarhasta. Entiseen hevoseeni verrattuna, joka vihellyksestä aina hirnuen laukkasi portille, Angieta ei kauheasti omistajansa kiinnosta. Se kyllä kutsuttaessa raahautuu (dramaattisen) hitaasti portille, mutta sen kummempaa tervehdystä on turha odottaa :D

Olin iloisesti yllättynyt, kun eläinlääkäripariskunnan vaimo Lisi tulikin paikalla - hän on myös hevososteopaatti. Veimme Angien tallin asvalttipohjaiselle parkkipaikalle, jossa Lisi katsoi ensin Angien liikkeet suoralla käynnissä ja ravissa. Sitten sama homma pienellä ympyrällä käynnissä ja ravissa kumpaankin suuntaan - liikkeet puhtaat. Sitten menimme maneesiin ja hevonen liinan päähän. Angie kävi tässä vaiheessa jo aika kuumana ja epätoivoisesti yritti hirnua tarhakaverilleen sos-viestejä. Tätä(kin) tulisi siis harjoitella, että haen tamma kesken päivän tarhasta puuhailemaan. Nyt kun menen tallille aina iltaisin tai myöhään iltapäivällä, jolloin hevoset ovat jo sisällä.

Angie liikkui juoksuttaessa puhtaasti, mutta myös Lisi näki takapään heikohkon työnnön laukassa. Erityisesti oikeassa kierroksessa Angie otti aavistuksen lyhempiä askelia takajaloillaan, joskin liikkui puhtaasti koko ajan. Seuraavaksi Lisi kopeloi hevosen jalat ja selän ja teki selän kynätestiin (onko sille joku oikea nimikin?), johon Angie reagoi suht.voimakkaasti. Ristiselän alue tuntui olevan kipeä. En tiedä miten tämä ei ole hieroessa tullut esille, tosin Angie ei normaaliin paineluun reagoi ollenkaan. Sitä emme tiedä mistä (kaikesta) selkä on kipeytynyt, mutta Angie sai nyt alkuun 10 päivän tulehduskipulääkekuurin ja ostin myös purkin Equistro Excell E:tä tukemaan erityisesti selän lihaksistoa.

Angiellahän ei ole mikään ideaalein selkä rakenteen ja ratsastamisen kannalta - selkä on suht.pitkä ja hieman takakorkea. Tämä tuo omat haasteensa selän kunnossa pitämiseen ja ratsastukseen. Normaalisti tulehduskipulääkekuurin aikana ei pitäisi ratsastaa, mutta Lisi käski minun ratsastaa normaalisti, jotta näemme tapahtuuko muutosta. Lisäksi meidän tulee alkaa jumpata selkää ja takapäätä ylämäkitreenein ja puomeilla ja kavaleteilla. Jäämme siis seurailemaan...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti