Ystäväni/valmentajamme Kira laittoi meille alkuun erinäisiä puomiharjoituksia suoralla ja kaarevalla linjoilla, tarkoituksena saada rauhalliset ja suorat lähestymiset. Angie oli kuitenkin päättänyt vetää maastoon lähtevistä ratsukoista ja tarhassa juoksevasta hevosesta (eli siis ihan normaalista tallielämästä) herneet nenäänsä ja työskentely oli kaukana rennosta tamman hirnuessa kavereiden perään.
Puomien jälkeen otettiin puomi-kavaletti-ristikko-okseri harjoituksia. Sisään tultiin ravissa, kavaletin jälkeen laukka, ristikko, väliin yksi laukka-askel ja okseri. Sain alkuun rauhoittaa tammaa reilusti äänellä, Angie olisi mieluummin vetänyt koko setin vähän vauhdikkaammin! Myös suoran linjan kanssa meillä oli ongelmia ja tämä kostautuikin minun tippumisella okserin jälkeen. Angie hyppäsi okserin ja jo hypyssä ajautui oikealle, kun taas minä jatkoin suoraan ja kohti kentän pintaa. Angie jäi seisomaan paikoilleen, ihmetellen miksi mamma makaa maassa. Onneksi minulla on hypätessä nykyään aina turvaliivi! Tosin tänään reisi otti osumaa ja on edelleen hellänä.
Vähän aikaa halailin kenttää ennen kuin nousin uudestaan Angien selkään, mutta nyt ainakin tiedostin virheeni. Sen lisäksi, että en pitänyt hevosta suorana, sorruin taas suurimpaan syntiini: sukelsin hyppyyn jo melkein ennen hevosta. En tiedä miten oikean asennon löytäminen hypätessä voi olla näin vaikeaa? Joko sukellan hevosen kaulalle tai sitten jään hypyssä jälkeen. Tänään en ratsastanut kilometrin pituisilla ohjilla, mutta kuvista huomaan, että en myöskään aina myötää tarpeeksi. Ehkä meidän pitäisi vaan tyytyä kouluratsastukseen. Tosin ei olla erityisen hyviä siinäkään :D
Jos jotain positiivista pitää löytää, niin se on Angien asenne. Tamma hyppää korvat hörössä jokaisen esteen mikä eteen laitetaan eikä rankaise minua omista virheistäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti