perjantai 20. toukokuuta 2016

Ostetaan esteistunta


Viime postauksessa valittelin istunnastani sileällä, eli tästä on hyvä jatkaa...Kira kävi nimittäin pitämässä meille tänään estetuntia. Ollaan hypätty viimeksi huhtikuun alussa ja sen kyllä huomasi!

Angie oli taas sitä mieltä, että kiireessä hyvä tulee ja siirryinkin raviin aina vasta vähän ennen tehtävää, koska muuten tamma ei olisi pysynyt nahoissaan. Mentiin ensin neljää kavalettia ravissa ympyrällä. Tamma ei hirveästi kavalettityöskentelystä innostunut, tai viitsinyt nostella jalkojaan, mutta parin kerran jälkeen meni jo vähän paremmin. Tosin myöhemmin, kun mentiin "rataa", nämä piti purkaa ravipuomeiksi, sillä Angie hyppäsi aina kaksi viimeistä kavalettia kerralla (kuka niitä jalkoja nyt jaksaa nostella...)

Kavaletteihin yhdistettiin sitten mini-ristikko ja jossain vaiheessa mini-pysty, pari ravipuomia esteiden välillä ja toinen mini-ristikko. Tätä tultiin siis ratana pari kertaa. Tavoitteena rauhallinen ja rento rata. Lopussa tultiin vielä ravipuomeja ja niiden jälkeen ristikko, jonka edessä oli puomi vähän hillitsemässä menoa ja auttamassa ponnistuspaikkaa. Tämä onnistui suht. hyvin, mutta Angie olikin silloin jo vähän väsy ;)


Kuten kuvista huomaa, ei esteiden korkeus päätä huimaa eikä teknisesti tehtävät olleet kovin haastavia, mutta meille niissä oli ihan tarpeeksi töitä! Angie on vielä kovin malttamaton ja kokematon esteillä, vaikka mielellään kaiken hyppääkin. Mutta välillä tamman pomput on sellaisia, että niissä on vaikea pysyä mukana - minun varsinkaan. Omaa istuntaani valitinkin Kiralle, hyppyihin on tosi hankala päästä mukaan, ylävartalo sukeltaa edelleen ihan liikaa mukaan. Kira antoi hyviä neuvoja, mutta tuntui, että juuri ennen estettä unohdin kaiken. Mutta eipä siihen auta kuin harjoittelu! Puomit ja kavaletit otan kyllä sileäntyöskentelyyn nyt useammin mukaan, ehkä Angiekaan ei niistä niin paljon kuumu, kun ovat arkipäivää. Jos joku haluaa vinkata hyvistä (mielikuva) harjoituksista esteistunnan parantamiseksi, ei kun tulemaan!

2 kommenttia:

  1. En kyllä osaa mitään mielikuvaharjoitusta neuvoa, enkä ole muutenkaan ekspertti, mutta mietin onko mahdollista niinkin yksinkertainen seikka, että jalustinten lyhentäminen auttaisi asiaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minut tuntien ponkaisen sieltä entistä pystympään :D Tosiasiassa ihan kokeilun arvoinen juttu, kiitos vinkistä!

      Poista