torstai 14. huhtikuuta 2016

Kevään kohokohta

Nyt kun ei ole taas satanut useampaan päivään, niin karsinassa minua odotti tänään normaalia puhtaampi hevonen. Ja se pieni lika, mikä tarhassa piehtaroidessa tarttuu, lähtee nyt muutamalla harjan vedolla lyhyestä kesäkarvasta pois. Ah, ihanuutta!

Olen aina ollut sitä mieltä, että mitä vähemmän hevosta loimittaa, sitä parempi. Mutta enpä olekaan ennen omistanut hevosta, joka rakastaa piehtaroimista yli kaiken! Kateellisena olen nyt kevään katsellut tallilaisia, jotka ottavat hevosen karsinasta, riisuvat loimen ja parin harjanvedon jälkeen ovat jo varustamassa hevosta. Minulla kun kestää kuraisen, talvikarvaisen hevosen harjaus pelkästään satulan kohdalta puolituntia. Eli kevät ja kesäkarva ovat todellakin tervetulleita! Pienen lapsen äitinä minulla ei ole rajattomasti aikaa tallilla oleiluun, joten ensi syksynä joudun ehkä aloittamaan myös Angien loimittamisen, vaikka en ajatuksesta niin pidäkään.

Angie oli jo parempi tänään ratsastaa, mutta edelleen väitän laukkaa oudoksi. Puhdas se on ja tamma laukkaa reippaasti, mutta selkään se tuntuu erilaiselta. Millä tavalla? No kun en osaa kuvailla sitä! Olen jo miettinyt, olenko tulossa hulluksi :D Ehkä huomenna eläinlääkärin tarkastuksessa selviää jotain - joko hevosen tai minun terveyden tilasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti