Kiireessä sattuu ja tapahtuu

Pienen lapsen äitinä yritän toimia tallilla mahdollisimman nopeasti, oma aika on harvinaista herkkua ja aina on olevinaan kiire kotiin. Saimme tallilla eilen surullisen muistutuksen siitä, miksi kiire hevosten kanssa ei aina ole turvallista. Olin ratsastamassa valmennuksen päätteeksi loppukäyntejä maneesissa, kun joku huikkaa ovelta, että "Tule äkkiä alas selästä, helikopteri tulee!" Vähän pöllästyneenä ajattelin, että ei kai Angie nyt helikopterista ole moksiskaan, mutta tulin kuitenkin alas. Pian kuulin jo helikopterin äänen ja kesti hetken aikaa tajuta, että se ei suinkaan lennä yli vaan laskeutuu meidän tallin pihaan! Vähän ajan päästä kurkkasin ulos maneesin ovesta ja kun näin ambulanssihelikoterin lisäksi poliisiauton ja ambulanssin, tajusin ettei kaikki ole ok. Yksi meidän tallilainen oli ollut taluttamassa nuorta hevostaan takaisin laitumella ja aikaa säästääkseen (hänelle, kuten minullakin aina, oli kiire kotiin lapsen luokse) hän oli ajatellut ravuuttaa hevosensa sinne. Kiltti, mutta nuori ruuna oli tästä sitten innostunut riekkumaan ja potkaissut omistajaansa suoraan kylkeen. Kylkiluuthan siinä meni....:/ Kotona mieheni vannotti minua, että ikinä ei muutaman minuutin takia saa olla niin kiire, että jotain sattuu (niin tallilla kuin auton ratissa) ja oikeassahan tuo on, se kaksi minuuttia minkä jossain voi säästää voi huonolla tuurilla johtaa kahden kuukauden sairaslomaan tai pahempaan.

Itse valmennus meni vähän penkin alle, sillä Angie piti hakea ratsastukseen laitumelta muiden hevosten jäädessä ulos. Hevoset ovat nyt siirtyneet kesärytmiin ja tulevat puolen päivän aikaan sisälle ja menevät taas myöhemmin iltaan asti ulos. Luksusta hevosille, mutta epäkäytännöllistä Angien kanssa! Positiivista kuitenkin oli, että Angie oli maneesissa suht.rauhallinen eikä pelännyt, mutta osoitti kyllä tosi selvästi, että ei kiinnosta työnteko yhtään. Kun parinkymmenen minuutin jälkeen minä olin hiestä märkä ja tamma vaan nakkeli niskojaan, Julia hyppäsi selkään. Angiella oli vauhti päällä, joten Julia työsti tammaa paljon laukassa. Sain sen jälkeen alleni todella hikisen, mutta läpiratsastetun hevosen. Julia painotti, että Angien on ymmärrettävä, että mukavuusalueen ulkopuolellakin on tehtävä töitä. Sama kuulema pätee omistajaankin ;) Lopputunnista Angie olikin todella kiva ja kevyt ratsastaa, luultavasti ei yksinkertaisesti jaksanut enää kiukutella, heh. Minun on vielä opeteltava milloin käsi on hiljaa ja milloin aktiivinen, sekä uskallettava käyttää pohjetta napakammin, kun Angie ei siihen halua reagoida.

Angie hukkasi joka päivä tuon otsapantansa tarhassa, joten ostin sille avaruushupun