tiistai 16. elokuuta 2016

Röntgenkuvat ja sairasloma


Viimeksi kirjoitin, että taidettiin selvitä säikähdyksellä Angien ontumisesta. No, ei selvitty. Kävelytin Angieta viime viikon, välillä juoksutin vähän liinassa ja tamma liikkui jo normaalisti. Viikonloppuna minulla oli vieraita, joten tamma sai pari päivää vapaata. Eilen otin hevosen liinaan ja mentiin kentälle kävelemään, vartin käveltyämme otin ensin ravia vasemmalle, tamma ravasi ihan normaalisti. Mutta oikeaan kierrokseen tamma oli epäpuhdas. Samantien menin hakemaan kännykän autosta ja soitin meidän hevosiin erikoistuneelle eläinlääkärille, mitä sitten vaikka oli jo ilta ja ajanvaraus ohi. En saanut ensin Norbertia kiinni, mutta loistavana asiakaspalvelijana hän soitti tuttuun numeroon pian takaisin ja sovimme tutkimuksen tälle päivällä.

Tänään Norbert tutki ensin Angien jalat käsin, joissa ei ilmennyt mitään erikoista. Sen jälkeen hän pyysi sitten nähdä tamman liinassa. Vasempaan kierrokseen Angie ravasi normaalisti, mutta oikeaan ravi oli edelleen epäpuhdas. Eli vasenta etujalkaa tutkimaan. Taivututuskokeessa tamma ontui selvästi, seuraava askel oli siis puuduttaa jalkaa. Norbert kehui miten kiltti Angie on käsitellä, puudutteet iskettiin alajalkaan hevosen karsinassa, Angie seisoi vapaana paikoillaan samalla, kun minä pitelin jalkaa ylhäällä. Kun puudutteet olivat vaikuttaneet, otettiin tamma taas liinan päähän. Nyt Angie ravasi kumpaankin suuntaan ihan normaalisti, eli kipeä kohta saatiin paikallistettua jalan alaosaan/kavioon. Koska siellä voi olla rikki tai kipeänä vaikka kuinka monta asiaa, piti ottaa röntgenkuvat.

Norbertilla on kannettava röntgenlaite, joten kuvat saatiin otettua tallin käytävällä. Ensin kavioon laitettiin muovailuvahaa (ihan uusi juttu minulle, tosin enpä ennen hevosta ole röntgenissä käyttänytkään), jotta saatiin kaviosta ilmatiivis kuvia varten. Minä toimin assistenttina ja pidin levyä ja hevosen jalkaa paikoillaan, Angie oli mallipotilas ja hyvin yhteistyökykyinen ilman mitään rauhoittavia. Kuvia otettiin yksi joka puolelta ja tulokset nähtiin kannettavalta tietokoneelta. Olin vähän hukassa, kun Norbert kertoi missä mitäkin näkyy - ei tuo hevosen jalan anatomia ole oikein saksaksi hallussa (jos millään kielellä). Mutta nivelet ja luut näyttivät olevan kunnossa, kuulema jopa siistit tämän ikäiselle hevoselle. Kuvia aikansa tutkittuaan Norbert antoi diagnoosina "Entzündung im Hufrollenbereich" eli tulehdus siellä jossain sädeluun alueella missä limapussi, ristisiteet etc. ovat. Miten tämä on tullut ja miksi? Syitä voi olla ihan pienestä revähdyksestä laitumella aina krooniseen vaivaan. Ei mitään hajua mikä tämä vaiva on suomeksi ja googlettamalla löydän vain masentavia artikkeleita sädeluuontumista, vaikka Norbert sanoikin, ettei mitään aihetta paniikkiin.

Tulehdus on tuolla Hufrollen alueella

Angie liikkuu nyt seuraavan kuukauden käynnissä kentällä ja maastossa, tamma sai myös 15 päivän tulehduskipulääkekuurin. Kengittäjän sain kiinni ja ensi viikolla katsotaan kengitystä ja Angielle laitetaan ehkä jonkin sortin pohjalliset iskunvaimentamiseksi. Jos kyseessä on pelkkä tulehdus, niin kuukauden päästä voidaan jo ottaa ravia. Jos tamma tahdittaa edelleen, niin joudutaan tutkimaan enemmän ja luultavasti piikittämään jalka. Eläinlääkärimme kuitenkin halusi edetä "step by step" ja käski olla maalaamatta piruja seinille vielä tässä vaiheessa.



.

2 kommenttia:

  1. Voi kurjuus kun teillä justiinsa alkoi treenit luistaa. Nopeaa toipumista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta! Estehevosen ura tässä nyt on ainakin varmaan ohi, mutta sillä nyt ei ole väliä, kunhan hevonen saadaan kivuttomaksi. Meillä on kyllä ollut huono tuuri, Angie on ollut minulla vajaan vuoden ja tämä on jo kolmas sairasloma :/

      Poista