keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Tamma sairastaa

Aamu alkoi tänään ikävästi, sain tallilta puhelun, että Angien silmässä on jotain vikaa eikä tamma avaa toista silmää kunnolla. Tallityöntekijä kysyi pääsenkö itse paikalle vai soittavatko he suoraan eläinlääkärille. Onneksi anoppi oli kotona, poika suoraan aamupuurolta mummolaan ja minä tallille!

Silmä ei ollut (enää) turvonnut, mutta Angie halusi heti hangata silmää, kun otin kärpäshupun pois. Yritin itse tutkia silmää, mutta tallin valossa (ja Angien hyöriessä ympyrää karsinassa) en huomannut mitään poikkeavaa ja ensin ajattelinkin, että silmä on vain ärtynyt jostain. Vein tamman takaisin laitumella ja soitin meidän eläinlääkärille, joka onneksi kurvasi vartissa paikalle. Eläinlääkäri tutki tamman suoraan laitumella, jossa Angie oli mallipotilas seisoen koko ajan kiltisti paikoillaan. Paremmassa valossa minäkin näin ruhjeen/haavan vasemmassa silmässä. Eläinlääkäri laittoi silmään tippoja, jotka avaavat pupillin isoksi (jos oikein ymmärsin, niin pupillihan pienenee ja suurenee automaattisesti reagoiden valoon ja tämä rasittaa silmää ja pahimmillaan levittää tulehdusta silmän takaosiin) ja täten Angien kärpäshuppu teipattiin kipeän silmän puolelta umpeen, jotta silmä saa olla rauhassa valolta. Angie sai kipulääkekuurin (kysyin erikseen suuhun ruiskutettavaa, tamma ei ruoan mukana syö mitään ylimääräistä) ja silmävoidetta, jota laitetaan 4 x päivässä. Nyt toivotaan pikaista paranemista, ellei silmä rupea parissa päivässä paranemaan, joudutaan sitä vähän operoimaan :/

4 kommenttia:

  1. Voi harmi 😕 pikaista paranemista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei auttanut, kun eilen illalla yksi tallilainen kertoi, miten hänen hevosen silmä piti poistaa tuollaisen haaverin jälkeen (tosin kuulemani mukaan hän ei ajoissa tehnyt asialle mitään ja tulehdus silmässä levisi). Tuli viime yönä nukuttua taas vähän huonosti...

      Poista
  2. Tsemppiä! Ainakin reagoit tuohon nopeasti, toivotaan että paranee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onneksi luin juuri artikkelin, kuinka hevosten silmäsairaudet tulisi aina hoitaa hätätapauksena. Tänään silmä näytti jo paljon paremmalta, ehkä selvittiin ihan säikähdyksellä (ja kivalla laskussa. ..)

      Poista